Olin koko opiskeluajan erityisen kiinnostunut yhdyskuntasuunnittelusta, rakentamisesta ja asumisesta. Kun opiskeluissa tultiin siihen vaiheeseen, että oli aika miettiä kandia ja myöhemmin sitten gradun aihetta, tuntui selvältä että opinnäytteeni liittyisivät jotenkin näihin teemoihin. Siihen se selvyys sitten loppuikin, kun häröpallona velloneesta kiinnostusavaruudesta piti alkaa hahmottaa oman työn varsinaista aihetta ja tutkimuskysymyksiä. Kandiseminaarin aloitin kaksi kertaa, ja toisella yrityksellä pääsin sentään loppuun asti, muttei senkään lopputulemana kandintutkielmaa syntynyt. Tässä kirjoituksessa muistelenkin lähinnä graduprosessiani, sillä kandini syntyi lopulta ikään kuin gradun sivutuotteena. Kandintutkielmani on nimittäin kutakuinkin yhtä kuin graduni teoriaosa omalla johdannollaan, tutkimuskysymyksillään ja johtopäätöksillään. Ei siis kovin esimerkillinen tapaus, muttei ennen tutkintorakenteen uudistusta käsittääkseni kovin poikkeuksellista.
Edellinen blogisti Kristiina Karppi oli keksinyt kirjoitukselleen oivaltavan otsikon. Päätin ottaa sen muodon sellaisenaan käyttöön ja nyt haasteena on sovittaa uratarinani jollain keinoin tuohon otsikkoon. Palataan kuitenkin aluksi vielä hieman kauemmas menneeseen.
Uskomatonta kyllä, mutta minulla on vielä aika vahva muistikuva eräästä alkukesäisestä tuokiosta Tampereen yliopiston päärakennuksen kurssikirjalukusalissa. Elettiin vuotta 1996 ja päivän teema oli hallintotieteiden pääsykokeet. Tuona päivänä Olli Kultalahden ”Yhteiskunta ja alue” oli luettu läpi jo toistakymmentä kertaa. Osa tekstistä avautui helposti, osa taitaa jäädä ikuiseksi mysteeriksi. Yhtä kaikki, von Thünenin, Christallerin, Myrdalin ja kumppaneiden teoriat herättivät nuoressa miehessä kummastuksensekaista ihastusta tai ihastuksensekaista kummastusta. Olivat ne vaan ruutiukkoja!