Kuukausi: toukokuu 2010

Alumnikuulumisia

Aluetieteilijästä opinto-ohjaajaksi

Muutama vuosi lukion jälkeen hahmottui ajatus, että haluan maisteriksi. Ala ei ollut mitenkään selvä, mutta sitten kansanopistossa suorittamiini Eurooppa-opintoihin kuului Turun avoimessa yliopistossa suoritettava Eurooppa-approbatur ja siinä yksi osa-alue oli aluetiede. Sain osa-alueesta hyvät arvosanat ja alani oli löytynyt. Pääsinkin ensi yrittämällä opiskelemaan aluetiedettä Tampereen yliopistoon.

Opiskelin ahkerasti, ajatuksena valmistua nopeasti. Kerran keskustellessani professorin kanssa hän totesi, että aluetieteen opinnot saat suoritettua kolmessa vuodessa, mutta eri juttu on sivuaineet. Opiskelu tuntui kuitenkin helpolta ja sujuvalta. Innostuin ainejärjestötoiminnasta ja toimin myös Staabin puheenjohtajana.

Alumnikuulumisia

Aluetieteilijä eksyi bittien ja ruostumattoman teräksen maailmaan!

Aurinkoista loppukevättä kaikille aluetieteen opiskelijoille ja terveiset Outokummulta! Alkuun ehkä lyhyt esittely on paikallaan ja selitys myös sille miten ihmeessä aluetieteilijä on eksynyt ruostumattoman teräksen bisnekseen Outokummulle – insinöörien ja kauppatieteilijöiden sekaan.

Nimeni on siis Krista Puustelli-Lahti ja kulutin Tampereen yliopiston luentosalin penkkejä vuosina 1997-2001 pääaineenani Aluetiede. Syy miksi valkolakin painamisen jälkeen eksyin Tampereelle ja Aluetieteen pariin on varmaan monen sattuman summa, koska selkeää näkemystä ei urasuunnitelmista muistaakseni ollut. Vietin lukion jälkeen välivuoden, jonka aikana suoritin Eurooppa-opintojen appron ja käsiini eksyi Kultalahden alueiden Eurooppaa käsittelevä kirja…hmm..mielenkiintoista. Euroopan Unioni ja siihen liittyvä alkoi kiinnostaa yhä enemmän ja piste i:n päälle oli, kun huomasin Tampereen yliopiston hakuoppaassa Aluetieteen ja samaisen Alueiden Eurooppa –kirjan, jota olin jo lukenut monta kertaa kannesta kanteen Eurooppa-opintojen yhteydessä. Ei muuta kuin hakemuspaperit sisään ja pääsykokeeseen! Ja syksyllä 1997 syyskuun ensimmäisellä viikolla opinnot alkoivat!

View More