Aloitin opiskelutaipaleeni Itä-Suomen yliopistossa maantieteen pääaineessa. Vaiheilin pitkään valtiotieteen ja maantieteen välillä, mutta päädyin lopulta hakemaan jälkimmäiseen ja ilokseni pääsin juuri Joensuuhun. Pidin pääaineeni opinnoista todella, mutta innostuin myös ympäristöpolitiikasta ja -oikeudesta, joita kuitenkin pystyi suorittamaan sivuaineopintoina vain rajallisesti. Kuvio loksahti paikalleen, kun huomasin aluetieteen ja ympäristöpolitiikan yhdistyneen samaan opintosuuntaan Tampereen yliopistossa. Tilasin pääsykoekirjan heti ja aloitin opinnot Tampereella puoli vuotta myöhemmin syksyllä 2011. Huomasin nopeasti, miksi Tampereen yliopistoa on nimitetty yhteiskunnallisten opintojen paratiisiksi. Sivuaineopintojen määrä lähtikin ns. käsistä, ja opiskelin pääaineen lisäksi kunta- ja aluejohtamista, tulevaisuudentutkimusta, valtiotieteitä, kansainvälistä politiikkaa, filosofiaa, pelitutkimusta ja journalistiikkaa. Oma strategiani oli opiskella kaikkea mikä kiinnostaa ja lisäksi yhtä “käytännönläheistä” alaa, joksi valitsin julkisoikeuden. Ironista on, että juuri julkisoikeus on näistä ainoa, jota en ole tarvinnut tähänastisessa työelämässäni. Olin opinnoissani kunnianhimoinen ja kuvailisin opiskeluaikaani hyvin intensiiviseksi; vietin iltoja ja viikonloppuja yliopiston kirjastolla lukemassa tenttikirjojen lisäksi myös muuten vain kiinnostavia teorioita, toimin Spatikan hallituksessa eri tehtävissä ja aktiivisesti myös muissa opiskelijariennoissa. 

Kandin kirjoitin suosikkiaiheestani paikallisidentiteetistä, ja sen vaikutuksesta luontosuhteeseen. Kävin haastattelemassa pienellä metsäisellä paikkakunnalla asuvia yli 60-vuotiaita miehiä ja työn aikana upposin syvälle aluetieteen teoriaan. Pääaineen suosikkikurssejani olivat maisterivaiheen kurssit sekä aineopinnoissa erityisesti Tammelan täydennysrakentamiseen liittynyt kurssi, joka toteutettiin yhdessä silloisen TTY:n arkkitehtuurin laitoksen kanssa. Opintojen loppusuoralla lähdin vaihto-oppilaaksi University of Manitobaan Winnipegiin. Vaihdossa opiskelin arkkitehtuuria, ympäristömuotoilua ja arktisten alueiden politiikkaa. Aloitin kirjoittamaan gradua heti vaihdon jälkeen osana SPARG:issa käynnissä ollutta vertailututkimusta lasten ja nuorten poliittisesta toimijuudesta Suomessa, Iso-Britanniassa ja USA:ssa. Keräsin hankkeelle aineistoa Iso-Britanniasta, johon myös oma graduni keskittyi virtuaalisen osallisuuden näkökulmasta. 

OSAAMISEN SOVELTAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ

Gradu jäi tauolle, kun sain kesätyön Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lta. Oli onnellinen sattuma, että olin vauhkonnut opiskelukollegojen gradupiirissä virtuaalisen tilan teorioista juuri hetkellä, kun gradukollegan lähipiirissä oli etsitty Campus Retrofitting -hankkeeseen näistä teemoista kiinnostunutta henkilöä. Tehtävänäni oli tutkia yliopistokampuksilla toteutettujen tilakokeilujen vaikuttavuutta eri näkökulmista ja koota kokeilujen keskeisimmät opit. Työparinani oli arkkitehtiopiskelija ja työtä ohjasivat tilojen kampus- ja yhteiskehittämisen ammattilaiset. Työ oli todella antoisaa ja opin paljon kokeiluista, tilojen yhteiskehittämisestä, monialaisesta projektityöstä, innovaatiotoiminnasta ja kampusten roolista kaupungeissa ja pieninä kaupunkeina. Lopulta kesätyöksi tarkoitetusta kokeilujen yhteenvedosta syntyi seuraavana keväänä julkaistu kirja. Syksyllä työstäessäni puoliksi SYK:n käsikirjaa ja puoliksi gradua, huomasin ainejärjestömme sähköpostilistalla tiedon Tampereen korkeakouluissa opiskeleville suunnatusta 72h liikennehaaste -kilpailusta, jonka järjestivät Tampereen kaupunki, Väylävirasto, korkeakoulut sekä suunnittelu- ja konsultointiyritys Ramboll. Kiinnostuin heti kilpailusta, mutta epäröin teemaa; olin perehtynyt käveltävyyteen ja osallistunut EGEA:n pyöräilyseminaariin Kööpenhaminassa pari vuotta aikaisemmin, mutta muutoin en pitänyt itseäni liikenteen osaajana. Ilmoittauduin, osallistuin, toimin joukkueemme projektipäällikkönä ja joukkueeni lopulta voitti kilpailun. Antoi itseluottamusta huomata, että aluetieteilijänä voi tuoda uuden tyyppisiä ideoita kaupunkisuunnitteluun. Samana syksynä spatikaaniporukassamme levisi innostus kehittää osaamista muilta vertaisoppien oikeiden projektien parissa. Perustimme ensin laajemman kollektiivin vitsikkäästi Co-Learning Hubina, mutta myöhemmin järjestäydyimme Regio Hub -osuuskunnaksi vanhaa aluetieteen ainejärjestöä Regiota kunnioittaen. Saimme heti Tampereen kaupungilta ensimmäisen toimeksiannon, joka käsitteli tulevan ratikan linjauksella kulkevan bussilinja 3:n matkustajakokemusta tarinoina reitin varrelta. Projekti valmensi hyvin tuleviin työtehtäviin, antoi mahdollisuuden kokeilla uusia aineistonkeruu- ja työpajamenetelmiä ja oli mahtavaa tehdä se yhdessä opiskelukavereiden kanssa. Tämä jäi ainoaksi projektikseni Regiossa sillä työllistyin heti projektin päättymisen jälkeen, mutta olen jatkanut vertaisoppijana Region toiminnassa. Pääsin liikennehaasteen myötä harjoitteluun Rambollille Alueelliset selvitykset ja vaikutusarvioinnit -yksikköön (nyk. Kestävä kaupunkikehitys -yksikkö) Espooseen. Harjoittelun aikana päätehtäväni oli auttaa monialaisen kaupunkisuunnittelun palveluiden yhteen kokoamisessa. Harjoittelun aikana pääsin mukaan myös projekteihin projektikoordinaattorina. Projektikoordinaattorit työskentelevät projektipäällikön apuna monialaisissa laajoissa projekteissa, joissa pääsee seuraamaan läheltä erilaisten projektipäälliköiden ja eri alojen asiantuntijoiden työskentelyä, sekä oppimaan laajalla skaalalla asioita lyhyessä ajassa. Olin mukana tässä roolissa mm. Tallinnatunnelin vaikutusten arvioinnissa ja Helsinki-Vantaan lentoaseman merkityksen arvioinnissa eri aluetasoilla. 

KONSULTTIELÄMÄN VAKIINTUMINEN

Harjoittelun jälkeen sain jatkaa Rambollilla kaupunkikehityksen asiantuntijana. Työn ohella suoritin palvelumuotoilun opintokokonaisuuden Lapin yliopiston ja Tampereen kesäyliopiston toteutuksella. Vaikka koin YPATin opintojen sisältäneen vahvan käyttäjälähtöisen näkökulman, palvelumuotoilun opinnot täydensivät tätä ja tarjosivat lisää konkreettisia työkaluja muotoiluprosessin läpivientiin. Osana “pamu”-opintoja loimme yhdessä myös YPATista valmistuneen kollegani kanssa Rambollille rakennetun ympäristön palvelumuotoilun toimintatapoja. Kevät 2017 olikin melko haipakkaa; tein täydet työpäivät Rambollilla, illat työstin gradua ja viikonloput vietin palvelumuotoilun luennoilla ja tehtävien parissa. Gradu valmistui vappuna 2017, otsikolla “Aktiivinen kansalaisuus palveluna – Digitaaliset agorat brittiläisen lapsi- ja nuoriso-osallistumisen palvelumaisemina”.  Olen työskennellyt Rambollilla pian viisi vuotta ja aloitin äskettäin ryhmäpäällikkönä Kestävä kaupunkikehitys -yksikössämme, jossa työskentelee osaajia kaupunki- ja aluekehittämisestä, maankäytöstä, matkailusta, energiaratkaisuista ja palvelumuotoilusta. Työskentelen projekteissa käyttäjälähtöisen kaupunkikehityksen asiantuntijana ja projektipäällikkönä esim. strategisista suunnitelmista ja visiotöistä yleissuunnitelmatasolle, toimintamalleihin ja palvelukonsepteihin. Teen projekteja ja kehittämistyötä laajasti Rambollilla oman yksikköni lisäksi mm. maisemasuunnittelun, kiertotalouden ja liikkumisen asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi tehtäviini kuuluu yksikönpäällikön avustaminen ja lähiesihenkilönä toimiminen, mm. yksikön kehittäminen ja töiden resursointi. Työssäni parasta ovat työyhteisön lisäksi monipuoliset projektit ja monialaiset projektitiimit, jokaisessa projektissa oppii uutta ja jokainen työpäivä on erilainen. Teen projekteja ympäri Suomea ja olemme päässeet tutkimaan projekteissa myös sitä suosikkiani eli paikallisidentiteettiä; tarinoita, yhteisöjä, piilotettuja luonto- ja kulttuurihelmiä ja historiaa. 

ALUETIETEILIJÄN VAHVUUDET TYÖELÄMÄSSÄ

Koen, että voin hyödyntää työssäni lähes kaikkea opiskelemaani enkä voisi olla tyytyväisempi opintosuunnan valintaani. Aluetieteilijän vahvuuksiksi koen monimutkaistenkin kokonaisuuksien nopean hahmottamisen generalistina. Käsityksemme kestävyyden eri ulottuvuuksista ja esimerkiksi fyysisten, sosiaalisten ja virtuaalisten tilojen limittymisestä tarjoaa hyvän lähtökohdan modernille alue- ja kaupunkikehittämiselle. Myös laadullisten työskentelymenetelmien kuten etnografian soveltaminen on taito, jolle on lisääntyvää kysyntää. Koulutuksemme antaa myös vahvan ratkaisukeskeisen otteen monimutkaisten systeemien ymmärtämiseen ja kehittämiseen.  Omalla kohdallani ratkaisevaa on ollut innostuminen ja heittäytyminen: olen uppoutunut vuoroin erilaisiin teemoihin täysillä sekä laittanut itseni peliin esimerkiksi kilpailuissa ja uuden tyyppisissä projekteissa. Olen välillä saanut kiitosta rohkeudesta lähteä tekemään jotakin itselleni entuudestaan tuntematonta – mielestäni kyse ei kuitenkaan ole rohkeudesta, vaan luottamisesta koulutustaustan tarjoamiin taitoihin soveltaa ja selvittää. Mikäli olen huomannut kiinnostavan aukon osaamisessani, olen perehtynyt asiaan itseopiskeluna artikkelien, kirjojen tai esimerkkien avulla. Tämä onkin mahdollisesti paras ohje, jotka vinkkaisin vielä opiskelevalle: innostu, heittäydy, luota ja toista tämä mahdollisimman monta kertaa. 

Inna Ampuja