Alumnikuulumisia

Luontoleiriläisestä ja kyläkoulun kasvatista ympäristöpolitiikan opiskelijaksi ja maaseudun kehittäjäksi

Nimeni on Laura Jänis, olen viidettä vuotta maa- ja metsätalousministeriön virkamies, tittelinä aluksi suunnittelija ja sittemmin ylitarkastaja. Opiskelin ympäristöpolitiikkaa Tampereen yliopistossa vuosina 1998–2004.

TARINA ALKAA TIKKUPULLASTA JA LUOMUPORKKANASTA

Hakeutuminen ympäristöpolitiikan opiskelijaksi oli minulle selviö – halu oppia ympäristökysymyksistä ja tehdä merkityksellistä työtä paremman maailman puolesta. Lapsuuden rakas kesämuisto ovat Luontoliiton leirit, joilla nukuttiin huonosti teltoissa, paistettiin tikkupullaa ja ihastuttiin salaa. Kotona harrastettiin luomuviljelyä, äiti suoritti kansalaisopiston kautta avoimessa yliopistossa ympäristönsuojelun approbaturin ja luki Worldwatch-instituutin Maailman tilaa. Hankin taskurahoja viljelemällä 4H-kerholaisena porkkanaa. Olin yhdeksän-vuotias, kun Tshernobyl räjähti. Tämä tarina lähti nyt ehkä kaukaa, mutta on intro jatkon valinnoille ja johdatukselle.

KAIKEN KIINNOSTAVAN OPISKELU JA HAUSKANPITO JOHTAVAT VALMISTUMISEEN MAISTERIKSI

Pääsin toisella yrittämällä ympäristöpolitiikan opiskelijaksi, vuosi oli 1998. Välivuoden käytin tehokkaasti Hoikan kansanopistossa opiskellen samalla avoimessa sekä ympäristöpolitiikan että ympäristön suojelun appron. Opiston asuntolassa opettelimme opiskelijaelämää valmistamalla “kotiviiniä”.

Yliopistossa opiskelin yleiseen tapaan kaikkea kiinnostavaa, enkä keskittynyt mihinkään suuntaan määrätietoisesti. Olin aktiivinen ainejärjestöissä – sekä hallintotieteilijöiden yhteisessä Staabissa, että ympäristöpoliitikkojen Perusvoimassa. Koin niiden kahden järjestön keskinäisen suhtautumisen jotenkin tyhmän nihkeänä. Minusta oli hauskaa käydä sekä luontoretkillä että vetelehtiä Staabin toimistolla.

Suuntautuminen maaseutuun liittyviin ympäristökysymyksiin ja maaseudun kehittämiseen tapahtui kai sisäsyntyisesti. Koin ristiriitaa puheessa karhujen ja ihmisten oikeuksista, minkä valitsin aiheeksi johonkin harjoitustyöhön. Harjoittelun tein Hämeen ympäristökeskuksessa selvitellen maaseudulla toteutettujen ympäristöhankkeiden onnistumista.

Opintojen loppuvaiheessa löysin sivuainekokonaisuudeksi Rural Studies -opinnot (http://www.ruralstudies.fi/), ja siitä sekalaisesta porukasta löytyi jonkinlainen henkinen koti. Pitkän sivuaineen tein kunnallispolitiikasta, minkä keksin vasta harmillisen myöhään – ne tentit menivät suorittamisen puolelle. Gradun aiheena oli lämpöyrittäjyys ja puuenergia maaseudun uutena elinkeinomahdollisuutena. Saman aiheen parissa sain jatkaa laitoksella tutkimusapulaisena, haastatellen kunnanukkoja energiavalinnoista.

Minulle opiskelujen kauhistuttava hetki ja antikliimaksi oli valmistuminen ja tutkintotodistuksen kanssa työvoimatoimistoon marssiminen – ja siinä sitten itsensä etsiminen. Työnhaku oli ankaraa, köyhäily kyllästytti ja epävarma tulevaisuus rasitti henkisesti.

SATTUMA(KO) AVAA OVEN MAASEUDUN KEHITTÄJÄKSI

Lähdin hankkimaan työkokemusta ympäristöministeriöstä työvoimatoimiston tarjoaman työelämävalmennuksen tuella. Sitä kautta työllistyminen ei kuitenkaan tahtonut onnistua, ja aloin jo tutkailla ammattikoulujen valintaoppaita ja miettiä alan vaihtoa rakennusmieheksi, jotta saisin jonkin ammatin.

Hakaniemeläisen kommuunin keittiössä käymäni kahvipöytäkeskustelu syksyllä 2005 osoittautui onnekkaaksi sattumaksi, jonka kautta pääsin töihin maaseutuasioiden pariin. Sain töitä Pirkanmaalla toimivasta Leader-toimintaryhmästä eli maaseudun kehittämisyhdistyksestä Pomoottorista. Siellä työskentelevä kämppäkaverin veljen vaimo kaipasi apua uuden kehittämissuunnitelman kirjoittamiseen. Matkustin työhaastatteluun Orivedelle ja sain työn. Tuntui hyvältä päästä tekemään jotain konkreettista, josta jopa maksettiin oikeaa palkkaa. Liiemmin minua ei häirinnyt edes se, että jouduin silloin asumaan viikot Oriveden opistolla. Parin kuukauden pätkän jatkoksi tuli toinen, kun minut palkattiin tekemään kahden toimintaryhmän hanketoiminnan arviointia.

Keväällä 2006 löysin maa- ja metsätalousministeriön internet-sivuilta työpaikkailmoituksen, joka tuntui todella omalta. Siinä haettiin maaseutu- ja tukipolitiikkayksikköön suunnittelijaa, jonka tehtäviin kuului mm. alueellisten maaseudun kehittämisohjelmien raportointia, toimintaryhmiin liittyviä tehtäviä sekä Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän toimintaan liittyviä tehtäviä. Kun sain kuulla, että olin saanut työpaikan, olin yhtä riemuissani kuin kahdeksan vuotta aikaisemmin, saadessani yliopistolta hyväksymiskirjeen.

TÄRKEINTÄ ON TEHDÄ SITÄ MIKÄ KIINNOSTAA JA INNOSTAA

Uskon, että työhaastattelussa tärkeimpiä valttejani oli aito kiinnostus asiasta. Sen takia myös sekä viihdyn että turhaudun työssäni. Työtehtävät ovat monipuolisia, haasteellisia ja kiinnostavia, mutta kiire vaivaa ja maailmaa ei saa valmiiksi. Asiantuntijuuden kehittyminen on tuonut mukanaan vastuullisempia tehtäviä ja maaseudun kehittäjien verkostossa toimiminen jatkuvasti uusia työkavereita. Pätkätöiden pätkät ovat pidentyneet, epävarmuus hellittänyt.

Ympäristöpolitiikan opinnot olivat verrattain teoreettisia. Monesti todettu totuus on, että yliopisto-opinnot valmentavat yhteiskunnallisten kokonaisuuksien ymmärtämiseen ja kriittiseen ajatteluun. Olen opiskellut töiden ohessa tätä alaa lisää. Tuntuu sille, että vasta käytännön kokemusten kautta oppii opiskelemaan. Haaveena ovatkin jatko-opinnot, joissa voisi syventää tietämystä ja keskittyä johonkin ympäristö- ja maaseutupolitiikan yhteiseen kysymykseen.

Pidän nykyisestä työstäni. Suuntautuminen alalle, jolla työskentelen, tapahtui ehkä sattuman kautta. Tai ehkä siihen johdatti lapsuuden maisema, ymmärrys maaseudulla asumisesta, koulumatkat mutkaisilla kyläteillä. Kuin myös kaikki matkan varrelle sattuneet pysähtymiset ja kohtaamiset, joista kiitos kaikille!

Laura Jänis
ylitarkastaja, maa- ja metsätalousministeriö
www.maaseutupolitiikka.fi, www.maaseutu.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *