Löysin aluetieteen selailemalla yliopiston valintaopasta kesätöissä Postipankin maksupalvelukeskuksessa Hervannassa 1986. Sinne olin päätynyt TTKKn eli Tampereen teknillisen yliopiston rakennustekniikan toisen vuoden opiskelijana. Kesätyö oli parasta mitä Hervanta oli minulle tarjonnut, itse tekniikan opinnot eivät missään vaiheessa lähteneet kunnolla liikkeelle. Niinpä päätin lopulta vaihtaa yliopistoa.

Suunta ei ollut selvä ja siksi jouduin tutkimaan valintaopasta melko tarkasti. ”Alueellisen suunnittelun ja tutkimuksen koulutusohjelma” vetosi minuun yhdistelmänä jotain outoa ja käytännöllistä ja päätin pyrkiä opiskelijaksi. Onnekseni pääsin aluetieteen opiskelijaksi ensi yrittämällä vaikka neljä hallintotieteellistä pääsykoekirjaa olivatkin melkoinen koetinkivi motivaatiolle.

Kaksi hukkaan mennyttä opiskeluvuotta Hervannassa kirvoittivat suorittamaan opintoja nopeassa tahdissa. Osallistuin kuitenkin myös opiskelijoiden järjestöelämään muun muassa Staabin kulttuurisihteerinä. Toimenkuvaan kuului rientojen suunnittelua ja järjestämistä, toisinaan myös juontamista ja joulupukkitehtäviä. Opiskelijaelämääni kuvaisin kuitenkin verrattain hillityksi eivätkä kaikki aktiviteettini suuntautuneet paikallisiin opiskelijapiireihin. Kaiken kaikkiaan perustutkinnon opiskeluajasta ja kavereista on jäänyt mukava muisto.

Opiskelu laitoksella oli joskus hieman hämmentävää. Proffat Seppo, Lasse ja Olli kyllä tiesivät mihin pyrkivät mutta jotenkin tuntui että koko oppiaineen idea oli välillä epäselvä. Huomasin pian etteivät aluesuunnittelun kysymykset kiinnostaneet minua yhtä paljon kuin tutkimus, johon melkein kaikki opiskelun huippukokemukset osaltani liittyivät. Oli hienoa kokea tekevänsä oikeaa tutkimusta vaikka kyse oli vain tutkimusmenetelmien opiskelusta tai muista harjoituksista. Uskon että aluetiede on tarjonnut samanlaisia kokemuksia opiskelijoille aina.

Sivuaineina luin paljon sosiologiaa ja vain vähän hallintotiedettä. Mielenkiinto kai siinäkin veti minua perustutkimuksen suuntaan. Gradun tekemisen muistan hieman työläänä, jonkinlaisena työvoittona. Päädyin jatkamaan harjoitusaineessa aloitettua asumisolojen kehitystä koskevaa teemaa. Se ei oikeastaan kiinnostanut minua hirveästi mutta tuntui aikanaan tarkoituksenmukaiselta ja liittyi hyvinvointitutkimukseen, joka tuolloin oli laitoksella vahva suuntaus. Siirilän Seppo kaiketi näki minussa tutkija-ainesta kun antoi harjoitusaineestani erinomaisen arvolauseen ja vinkkasi että voisin hakea laitokselta harjoittelupaikkaa tutkimussuunnitelman tekemistä varten.

Oikea tutkimustyö tuntui hienolta mahdollisuudelta ja valmistuin nopeasti jotta saatoin osallistua tutkimusrahoituksen hakemiseen. Onnekseni sain pian melkein kahden vuoden mittaisen Akatemian tutkimusassistentin viransijaisuuden, jonka turvin aloin vuonna 1990 tehdä lisensiaattityötä ja väitöskirjaa. Lisuri valmistui 1992 ja väikkäri 1994 kovan pusertamisen tuloksena. Siitä avautui varsinainen tutkijanura, ensin post doc vieraana USC:ssa Los Angelesissa vuonna 1995 ja sitten yhteiskuntamaantieteen yliassistenttina ja vs. proffana Joensuun yliopistossa kolmen vuoden ajan.

Olin jo jatko-opintojen aikana melko aktiivinen kirjoittaja ja sain julkaistuksi useita aikakauslehti- ja kirja-artikkeleita. Tämä on ollut keskeinen valinta, joka on suunnannut minua akateemiselle uralle. Mahdollisuudet tutkimuksen tekemiseen vahvistuivat edelleen kun sain Akatemiatutkijan viisivuotisen viran 1998. Kolme vuotta tuossa hienossa tutkimusvirassa oltuani sain aluetieteen professorin viran, jossa olen tälläkin hetkellä. Jälkikäteen ajatellen kaikki kävi nopeasti ja suoraviivaisesti mutta aikanaan tutkijanelämän pätkärahoitusten keskeltä aika tuntui pitkältä ja vaiherikkaalta. Olin muun muassa mukana perustamassa Alue- ja ympäristötutkimuksen seuraa ja toimin useita vuosia sen johtokunnassa, myös puheenjohtajana ja Alue ja Ympäristö -lehden päätoimittajana. Työkokemus tutkijana ulkomailla avasi ovia kansainväliseen julkaisemiseen ja vahvisti uskoa tekemääni uravalintaan.

Aloittaessani professorin työtä vuonna 2001 tiesin jo Joensuun kokemusten perusteella jotain työn laaja-alaisuudesta ja kiivastahtisuudesta. Toimenkuvaan kuuluu tutkimuksen ja opetuksen lisäksi hallintoa ja johtamistyötä, kotimaisia ja kansainvälisiä asiantuntijatehtäviä sekä luottamustehtäviä tiedeyhteisössä. Kuluneet yhdeksän vuotta professorina ovat olleet yhtä muutosta ja sopeutumista muutoksiin. Aikaa tutkimukselle on pitänyt etsiä kaikkialta, vapaa-aika mukaan lukien, eikä sitä hallinnollisten tehtävien vuoksi aina ole löytynyt mistään. Tutkimus on yhä ehkä antoisin osa professorina toimimista mutta opettaminen on ehdottomasti työn suola, jota ilman en haluaisi yliopistossa työskennellä.

Aluetiede on elänyt ajassa ja muuttunut paljon 1980-luvun puolivälistä tähän päivään. Ne yhteiskunnalliset ja globaalit kysymykset joihin etsimme ymmärrystä ja vastauksia ovat nyt aivan toisia kuin opiskelua aloittaessani. Neljännesvuosisadassa Suomi on avautunut eivätkä aluetieteen kysymykset enää asetu vain suomalaisen yhteiskunnan ja kehityksen näkökulmasta. Onkin kiinnostavaa tutkia muun muassa mitä globaali oikeastaan on ja millainen sija ihmisten toimijuudella on maailmanlaajuisissa muutoksissa.

Koen voimakkaasti että aluetieteilijöinä olemme niin paikallisten kuin koko ihmiskuntaa koskevien haasteiden edessä, eikä niitä pidä edes yrittää erottaa toisistaan. Siksi katson luottavaisena kohti tulevaa yhteistyötä kunnallispolitiikan ja ympäristöpolitiikan oppiaineiden kanssa. Uskon että osaamistamme yhdistämällä meillä on aiempaa paremmat lähtökohdat tehdä yhteisöjä ja ihmiskuntaa palvelevaa tutkimusta ja kehittämistyötä – aluetieteen tärkeimpiä päämääriä aivan alusta saakka.

Jouni Häkli