Muutettuani takaisin Tampereelle olin ehdottomasti asenteiltani erilainen ihminen suhteessa sosiaaliseen elämään, opintoihin, työhön ja vapaa-aikaan. Ensimmäisellä kierroksella suhtauduin opintoihin melko pragmaattisesti, kunnianhimoisesti ja jollakin tavoin vahvan mielikuvan kautta ohjautuen. Toisella kierroksella annoin Tampereen yliopistolle mahdollisuuden yllättää ja vietellä, ja koen myös ihmisenä olleeni avoimempi muutokselle.

Aluetieteen valinta opinalaksi oli itselleni pieni ylläri, sillä vielä valintakoetta edeltävänä syksynä aioin hakea opiskelemaan neurotieteitä ja musiikintutkimusta. Valintakokeiden vaatimuksia tutkittuani suuntauduin kuitenkin aiheisiin, jotka vastasivat paremmin vahvuuksiani, ja siten mahdollisuudet sisäänpääsylle olivat paremmat. Hain opiskelupaikkaa aluetieteen pääaineeseen vuonna 2006. Aloittamaan pääsin syksyllä 2007 suoritettuani ensin varusmiespalveluksen Vekaranjärvellä.

Kaikki spatikaanit tietävät ympäristöpolitiikan ja aluetieteen olevan erittäin kiinnostava opintosuunta. Mutta mikä innostaa YPATin professoreita ja tutkimushenkilökuntaa syventymään ympäristöpolitiikan ja aluetieteen kysymysten äärelle? Ja minkälaista tutkimusta he oikeastaan tekevätkään? Kuusi yksikkömme tutkijaa kertoo alla tutkimuksellisista intohimoistaan.

Syksy on tuonut tullessaan paitsi uudet opiskelijat myös uuden professorin. Ympäristöpolitiikan professori Pekka Jokinen vastasi muutamaan Alpakan esittämään kysymykseen. 

Olin koko opiskeluajan erityisen kiinnostunut yhdyskuntasuunnittelusta, rakentamisesta ja asumisesta. Kun opiskeluissa tultiin siihen vaiheeseen, että oli aika miettiä kandia ja myöhemmin sitten gradun aihetta, tuntui selvältä että opinnäytteeni liittyisivät jotenkin näihin teemoihin. Siihen se selvyys sitten loppuikin, kun häröpallona velloneesta kiinnostusavaruudesta piti alkaa hahmottaa oman työn varsinaista aihetta ja tutkimuskysymyksiä. Kandiseminaarin aloitin kaksi kertaa, ja toisella yrityksellä pääsin sentään loppuun asti, muttei senkään lopputulemana kandintutkielmaa syntynyt. Tässä kirjoituksessa muistelenkin lähinnä graduprosessiani, sillä kandini syntyi lopulta ikään kuin gradun sivutuotteena. Kandintutkielmani on nimittäin kutakuinkin yhtä kuin graduni teoriaosa omalla johdannollaan, tutkimuskysymyksillään ja johtopäätöksillään. Ei siis kovin esimerkillinen tapaus, muttei ennen tutkintorakenteen uudistusta käsittääkseni kovin poikkeuksellista.

Saatuani pyynnön kertoa omista opinnäytekokemuksistani ajatus siirtyi luonnollisesti kandin ja gradun tekoaikoihin. Yllätyksekseni en kuitenkaan muistanut enää kandin otsikkoa (piti luntata laitoksen sivuilta) ja gradukin tuntui kadonneen jonnekin muinaishistoriaan. Todellisuudessa gradun palauttamisesta on aikaa hiukan alle vuosi ja vastaavasti kandin palauttamisesta noin kaksi vuotta. Mielestäni tämä totaalinen unohdus kuvaa yhtäältä ei niin miellyttävää opinnäytetyön vääntöprosessia ja toisaalta sitä merkitystä mikä töillä on omalla kohdallani ollut niiden valmistumisen ja oman valmistumiseni jälkeen.

Oletetaan, että sinulla on idea. Tiedät, miten haluaisit sitä kehittää ja sinulla on taitoa viedä asioita eteenpäin. On kuitenkin ammattitaitoa vaativia osa-alueita, joita et itse kykene toteuttamaan. Oletetaan, että jossain on toinen ihminen, joka jakaa kanssasi samanlaisen kiinnostuksen. Hänellä on työn toteuttamiseen vaadittavia täydentäviä taitoja. Jossain on myös kolmas ihminen, joka on kiinnostunut aihepiiristä. Yhdessä te saatte idean lentämään!