Opiskelu

Ympäristöpolitiikan ja aluetieteen monipuoliset aihealueet kiehtovat tutkijoita

Kaikki spatikaanit tietävät ympäristöpolitiikan ja aluetieteen olevan erittäin kiinnostava opintosuunta. Mutta mikä innostaa YPATin professoreita ja tutkimushenkilökuntaa syventymään ympäristöpolitiikan ja aluetieteen kysymysten äärelle? Ja minkälaista tutkimusta he oikeastaan tekevätkään? Kuusi yksikkömme tutkijaa kertoo alla tutkimuksellisista intohimoistaan.

MIKSI TUTKIT YMPÄRISTÖPOLITIIKKAA/ALUETIEDETTÄ?

”Aluetieteessä minua kiinnostaa kiinnostaa sen vahva peruskäsitteistö. Tila ja sen johdannaiset (esim. paikka, alue, maisema) sekä aika ovat merkityksellisiä ilmiölle kuin ilmiölle. Niiden avulla voi hahmottaa monimutkaisia kokonaisuuksia, joita voi myös vertailla ketterästi.

Tätä kautta syntyy yhteys moniin muihin tieteenaloihin. Arvostan tätä rajanylitystä ja sillanrakennusta, koska olen saanut tieteidenvälisen koulutuksen Yhdysvalloissa ja olen utelias. Opiskelin Nevadan yliopistossa antropologiaa, maantiedettä, kansainvälistä politiikkaa ja ibeerisiä kieliä. Väitöskirjani käsitteli radikaalia baskinationalismia Espanjassa.

 Nationalismissa (ja aluetieteessä) tärkeät identiteetti ja rajakysymykset ovat olleet aiheitani siitä saakka. Olen miettinyt niitä muun muassa suhteessa valtion identiteettipoliittiseen kuvastoon (erityisesti postimerkkeihin), ruokaan ja monikulttuurisuuteen.

 Tutkin myös rahapelaamista politiikan ja kulttuurin tutkimuksen näkökulmista. Tässäkin aluetieteen peruskäsitteet ovat kantaneet pitkälle – ja myös virittäneet keskustelua, koska ne ovat uusia rahapelitutkimuksen valtavirralle. Nyt minulla on hanke, joka liittyy hevosen muuttuvaan yhteiskunnalliseen rooliin Suomessa.

 Aluetiede on siis loistava perusta monen aiheen tutkimukseen. Tylsää on harvoin. Arvostan myös sitä, että ala taipuu sekä teoreettiseen ja metodologiseen keskusteluun että käytännön sovelluksiin”,
Pauliina Raento, aluetieteen professori.

”Pitkäaikainen professorimme Yrjö Haila tapasi käyttää ympäristöpolitiikasta sattuvaa metaforaa: se on kuin ameba, joka haaroo moneen suuntaan. Tämä sopii kuvaamaan myös ympäristöpolitiikan tutkimusryhmäämme PONTE:a (”Politics of nature and the environment research group”). Vähän vaihtelevasti 15–20 tutkijaa käsittävä monitieteinen kollektiivi on kiinnostunut hyvin monenlaisista ihmisen ja ympäristön suhteen politisoitumiseen liittyvistä aiheista. Tutkimuksen pääteemat voidaan toki jäsentää kolmeen; ne ovat ympäristöhallinta, luontopolitiikka ja kaupunkitutkimus. 


Tamperelaiselle ympäristöpolitiikan tutkimukselle on tunnusomaista myös tietty metodologinen ote eli tapaustutkimusten ja tulkitsevan politiikka-analyysin suosio. Tähän luonnehdintaan pitää vielä lisätä pyrkimys käytännöllisiin ongelmanratkaisuihin ja yhteistyöhön käytännön toimijoiden kanssa. 
Olen itse tullut Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikkaan vuonna 1999, mutta olin väitellyt tohtoriksi jo joitakin vuosia aikaisemmin Turun yliopiston sosiologiassa, jossa olin mukana innostuneessa ja hyvin kollegiaalisessa nuorten ympäristösosiologien tutkimusryhmässä. Kolmeenkymmeneen vuoteen mahtuu sitten tietenkin moninaisia tutkimusaiheita, mutta oman työni syvin olemus löytyy varmastikin ympäristöpolitiikan toimijuudesta, rakenteista ja instituutioista. 


Viime vuosina olen tietoisesti liukunut tuotannon teemoista kulutuksen tutkimiseen. Toinen viime vuosien tavoitteellinen siirtymä on ollut työn metodologinen monipuolistaminen, mistä eittämättä olen tyytyväinen. Ruokapolitiikan suuret ja pienet muutokset ovat alkaneet kiinnostaa enemmän ja enemmän, ja tällä hetkellä johdan Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta, jossa tarkastellaan kestävää kulutusta ympäristö- ja ruokapolitiikan uutena normatiivisena tavoitteena. Toinen parhaillaan menossa oleva ja myös Akatemian rahoittama tutkimukseni on osa laajaa eurooppalaista ilmasto- ja energia-asenteiden tutkimusta”, Pekka Jokinen, ympäristöpolitiikan professori.


”Olen väitellyt Tampereen yliopistosta vuonna 2012. Väitöstutkimukseni käsitteli internetin käyttöä kansalaisosallistumisen välineenä kaupunkisuunnittelussa. Netin käyttö asukkaiden osallistumisessa ja osallistamisessa oli suhteellisen uusi asia vielä vuosituhannen vaihteessa. Olin erityisesti kiinnostunut siitä, miten nettiä käytettiin kaupunkisuunnittelutapauksissa tuomaan kokemuksiin ja arkisiin käytäntöihin perustuvia näkemyksiä ja laadullista tietoa paikasta. 


Tämä kiinnostus ihmisten kokemuksiin ja käytäntöihin on jatkunut siitä lähtien. Minusta on tavattoman kiinnostavaa, millaisia käytäntöjä päivittäisessä elämässä muotoutuu ja miten niiden kautta koemme elinympäristömme. Tässä näkökulmassa myös yhdistyvät ympäristöpoliittinen intressi tunnistaa ja kehittää kestäviä ratkaisuja ihmismaantieteelliseen kiinnostukseen tilasta ja paikasta. 


Omat kokemukseni aktiivisena kuntoliikkujana veti minut tutkimusaiheeseen, jonka parissa työskentelen tällä hetkellä.  Tutkin nimittäin sitä, miten ihmiset kiinnittyvät juoksemaan luonnonympäristöissä. Millaisia käytäntöjä heille muodostuu? Miten he kokevat ympäristön juostessaan? Tai toisaalta, miltä juokseminen tuntuu eri ympäristöissä? Tällaiset kysymykset kiehtovat minua, sillä niillä on keskeinen yhteys hyvinvointiin ja terveyteen. Käytäntöjen ja kokemusten avulla voidaan löytää uusia keinoja kannustaa ihmisiä liikkumaan luonnossa ja uusia tapoja suunnitella ja hoitaa alueita, joita käytetään luonnossa liikkumiseen”, Jaakko Bamberg, tutkijatohtori.


”Ympäristöpolitiikan tutkiminen on monialaista. Se voi tarkoittaa yhtä lailla ilmastonmuutokseen, Itämeren tilaan, ekosysteemipalveluihin tai vaikkapa hirviin keskittyvää tutkimusta. Yhteistä näille on ihmisen ja ympäristön suhteen politisoitumisen analyysi. Omalla tutkimukseni keskittyy kaupungistumiseen. Olen kiinnostunut siitä, miten kestävää kaupunkikehitystä Suomessa toteutetaan, millaisia maankäytön politisoitumisen kysymyksiä nousee esiin ja millaisessa asemassa kaupunkilaiset ovat, kun kehitetään kaupunkia. 


Ympäristöpolitiikan tutkimuksessa on usein kyse yhteiskunnassa vallitsevista jännitteistä kuten valtasuhteista, intressiristiriidoista ja tiedon tuotannosta ja tulkinnasta. Omalla kohdallani tutkimuksen tekeminen on ajan mittaan kulkenut toimintatutkimukselliseen suuntaan. Tutkijana olen mukana kokeilemassa erilaisia uusia, käytännönläheisiä ratkaisuja konkreettisiin ympäristöpoliittisiin konflikteihin. Tavoitteena ei siis ole vain ilmiön ymmärtäminen, vaan myös pyrkimys kehittää analyyttisia ja ongelmanratkaisuun tähtääviä välineitä yhdessä eri sidosryhmien kanssa. 


Yksi syy siihen, että tutkin innolla ympäristöpolitiikkaa nimenomaan Tampereella, on Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan oppiaineessa 1990-luvun lopulta asti toimineessa Umbrella-tutkijayhteisössä. Tämä ryhmä on auttanut meitä mukana olleita ymmärtämään tutkijayhteisön voiman ja rikkauden. Ryhmän koostumus on vuosien saatossa muuttunut, mutta kokoonnumme edelleen joka tiistai kello 9:30 pohtimaan ajankohtaisia tutkimustapauksia niin ympäristöpolitiikassa kuin aluetieteessä”, Helena Leino, ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori.

”Olen aluetieteen jatko-opiskelija, valmistun toivottavasti tänä vuonna. Teen väitöskirjaa peruskoulun maantiedon, historian ja yhteiskuntaopin oppikirjojen (moni)kulttuurisesta maailmankuvasta ja toiseuttavasta identiteettipolitiikasta sekä siitä, miten nuoret itse kokevat tilallisen maailman ja oman paikkansa siellä. Aluetiede on siitä hyvä tieteenala, että valinnanvaraa tutkimuskohteiden välillä on runsaasti – ihminen kun sijaitsee aina jossain tilassa. 


Itseäni kiinnostavat erityisesti valta ja toiseus, jotka linkittyvät omassa tutkimuskohteessani esimerkiksi eri alueiden ja kulttuurien geopoliittisiin asemointeihin sekä ulossulkemisen ja kuulumisen tunteen rajankäynteihin. Myös koululaitoksella on paljon valtaa, sillä se edustaa yleisesti hyväksyttyä institutionalisoitua tietoa, joka tavoittaa lähes jokaisen Suomessa asuvan lapsen ja nuoren. 


Haluan tehdä sellaista tutkimusta, jolla koen olevan käytännön merkitystä. Väitöskirjassani tuonkin esiin oppikirjojen ongelmallisia sisältöjä, joihin kiinnitetään toivottavasti tulevaisuudessa enemmän huomiota”, Eeva Rinne, väitöskirjatutkija.


”Taustaltani olen geologi ja sen lisäksi YPATin koulutusohjelmasta valmistunut hallintotieteen maisteri. Vätöskirjatutkijaksi minut ajoi pohjimmiltaan uteliaisuus ja halu ymmärtää maailmaa paremmin. Ympäristöpolitiikka kiinnosti laajuutensa vuoksi, siinä yhdistyy samalla sekä yhteiskunta- että luonnontiede. Samalla on mahdollista tuottaa tietoa, joka voi auttaa ympäristöongelmien ratkaisemisessa. Väitöskirjani tulee käsittelemään ”kiertotalouden edistämisprosessi Suomessa” ja sen tutkimus osuu juuri noihin kohtiin. 


Jos kiertotalous lyö kunnolla läpi, niin kyseessä on valtava muutos. Toki siihen on vielä pitkä matka. On ollut mielenkiintoista ruotia sitä, kuinka kyseistä muutosta tehdään ja mitä kaikkea siihen sisältyy. Esimerkiksi kuinka ajatus kiertotaloudesta valuu käytännön tason muutoksiin. Miten erilaiset toimijat kehystävät kiertotaloutta? Ja minkälaisia kiistoja ja vastahankaa kiertotalousajattelun tähtäämään muutokseen liittyy”, Erkki-Jussi Nylén, tohtoriopiskelija.

Teksti: Alisa Vänttinen

Kuva: Alisa Vänttinen, Jonne Renvall ja Eeva Rinne

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *