Miksi tuntevan ja älykkään eläimen tietoinen tappaminen olisi oikeutettua? – Kokeile lihatonta lokakuuta!
Lihaton lokakuu kannustaa jälleen jättämään lihansyönnin ainakin kuukauden ajaksi. Muun muassa kestävään kehitykseen ja kriittiseen eläintutkimukseen erikoistunut Tampereen yliopiston tutkijatohtori Markus Vinnari vastaa alla lihansyöntiin ja kestävään ruuankulutukseeen liittyviin kysymyksiin.
Miksi lopetit lihansyönnin?
”Ymmärsin, etten osaa itselleni selittää miksi jonkun tuntevan ja älykkään eläimen tappaminen olisi tietoisesti oikeutettua. Koitan olla vahingoittamasta ihmisiä ja laajensin saman periaatteen muunlajisiin. Ympäristötekijät sitten tukivat tätä näkökulmaa.”
Miksi kasvissyönti kannattaa ympäristön ja ilmaston kannalta?
”Kasvisperäisillä raaka-aineilla on pienempi ympäristöjalanjälki.”
Mikä on lihansyönnin tilanne Suomessa tällä hetkellä?
”Noin 80 kilogramman luokkaa per henkilö vuodessa. Riippuu tietysti hiukan määritelmistä. Trendin suunta riippuu tarkasteluaikavälistä. Voisi sanoa, että pientä tasaantumista on havaittavissa.”
Mitä mieltä olet lihattomasta lokakuusta?
”Ei minulla kauheasti ole mielipidettä lihattomasta lokakuusta. Yksi näitä somekampanjoita, joita lihan ympärillä maailmalla pyörii useita. Ihan hyvä, että asiaan kiinnitetään huomiota.”
Mitä vinkkejä sinulla on antaa lihansyönnin vähentämiseen/lopettamiseen?
”Hiljaa hyvä tulee. Asteittainen siirtyminen on useimmille se paras tapa siirtyä kohti kasvisruokavaliota. En myöskään usko äärimmäiseen ehdottomuuteen.”
Voitko kertoa lempikasvisruokasi reseptin?
”En. Lempiruokani ovat huippukokkien valmistamia ja en tiedä millaista reseptiikkaa he käyttävät.”
Mitä muita asioita kuin lihansyönnin vähentäminen/lopettaminen kannattaa ottaa huomioon, jos haluaa syödä ympäristöystävällisesti?
”Maitotuotteiden vähentäminen on erityisen tärkeää. Maito tulee lehmistä ja lehmät ovat varsin tehoton tapa tuottaa ruokaa.”
Vaikka Vinnarilta ei irronnutkaan reseptiehdotuksia, niitä löytyy onneksi netistä pilvin pimein. Reseptejä ja lisätietoa lihansyönnin ympäristövaikutuksista löytyy esimerkiksi WWF:n lihaoppaasta.
Teksti: Alisa Vänttinen
Kuva: Aleksandra Riki & Alisa Vänttinen