ALUETIETEEN OPISKELIJAKSI

Aluetieteen valinta opinalaksi oli itselleni pieni ylläri, sillä vielä valintakoetta edeltävänä syksynä aioin hakea opiskelemaan neurotieteitä ja musiikintutkimusta. Valintakokeiden vaatimuksia tutkittuani suuntauduin kuitenkin aiheisiin, jotka vastasivat paremmin vahvuuksiani, ja siten mahdollisuudet sisäänpääsylle olivat paremmat. Hain opiskelupaikkaa aluetieteen pääaineeseen vuonna 2006. Aloittamaan pääsin syksyllä 2007 suoritettuani ensin varusmiespalveluksen Vekaranjärvellä.

Aluetiede tuli minulle sanana vastaan oponi ojentamassa Tampereen yliopiston valintaoppaassa. Oppiaineen kuvauksessa oli paljon tuttuja elementtejä, sillä olin pienen ikäni seurannut isäni työtä kansainvälisen kehitys- ja ympäristöyhteistyön alueella. Näin jälkikäteen ajatellen luulen, että tämä kokemani “tuttuus” oli keskeinen syy sille, miksi aluetiede alkoi melko nopeasti tuntua omalta jutulta. Isäni myös tuki ja kannusti minua hakuaikana esimerkiksi järjestämällä tapaamisen aluetieteestä valmistuneen kollegansa kanssa.

Aluetiedettä pystyi tuolloin opiskelemaan Tampereella ja Vaasassa. Tutustuin valintakoemateriaaliin, joka vuoden 2006 valintakokeissa painotti Vaasassa talousmaantiedettä ja Tampereella aluekehitystä ja humanistisen maantieteen metodologisia kysymyksiä. Innostuin älyttömästi Meta Hodos -kirjasta ja aluksi hyvin hämärältä vaikuttaneesta metodologiasta! Päätin valmistautumisessani keskittyä vain Tampereen valintakokeisiin. Valmistautuminen palkittiin ja tulin valituksi, vaikka mielekkään opiskeluajan löytäminen varusmiehen arjessa ei ollut aivan yksinkertaista.

ENSIMMÄINEN OPISKELUAIKA TAMPEREELLA

Opiskeluaika oli minulle itsenäistymisen aikaa, joka tarkoitti muuttoa ensimmäiseen omaan kotiin, pois synnyinkaupungistani Helsingistä. Asetuin Rauhaniemeen, Kaupin ulkoilumaastojen ääreen, asumaan solukämppää itseäni noin 30 vuotta vanhemman kaivoskoneita rakentavan mukavan miehen kanssa. Rakensin puusta parvisängyn, pöydän, tuoleja sekä huikean terraarion kahdelle kilpikonnalleni.

Opiskeluaika käynnistyi O’Connellssissa järjestetyssä uusien opiskelijoiden tapaamisessa. Ekana syksynä järjestettiin loistava excu Viroon, jossa pääsimme maan alle Kohtlan kaivosmuseossa, retkelle Andlan luonnonsuojelualueelle ja saunomaan suomalaisten opiskelijoiden kiltahuoneelle Tarttossa. Linjuriautossa oli tunnelmaa, väsymystä, keskusteluja ja tutustumista fuksien ja vanhempien opiskelijoiden kesken. Tällä reissulla tutustuin muutamaan ihmiseen, jotka ovat sittemmin osoittautuneet kullanarvoisiksi ystäviksi.

Ensimmäisenä vuonna opiskelin raivokkaasti ympäristöalan monitieteisiä opintoja, tentin kasapäin kirjoja, joista en valitettavasti muista enää juuri mitään, ja osallistuin erilaisiin seminaareihin, joissa sai ilmaista kahvia ja joskus ruokaa ja jopa juomaakin. Vuoden lopussa kasassa oli huikea määrä opintopisteitä, mutta mielessäni kuluneen vuoden opinnot muodostivat epäkoherentin ja sirpaleisen kuvan. Olin pettynyt ja hieman jopa lannistunut. Ja se olikin onnenpotku! Kokemukseni yliopistossa tekemäni työn irrallisuudesta mihinkään konkreettiseen teki minut uteliaaksi Tampereen kaupunkiseudulla käynnissä olevia hankkeita, organisaatioita ja yliopiston ulkopuolella työtään tekeviä ihmisiä kohtaan.

Oppiminen, verkosto-organisaatiot ja innovaatiot, niistä oli luennoilla puhuttu ja niistä minäkin kiinnostuin! Vuonna 2008 Tampereella perusteltiin Demolaa, avointa innovaatioympäristöä, jonka tarkoituksena oli muodostaa korkeakouluopiskelijoista koostuvia projektitiimejä ratkaisemaan yritysten asettamia ongelmia. Lähtökohtaisesti toiminnan fokus oli vahvasti teknologiassa ja digitaalisissa palveluissa. Lähestyin toimijoita sähköpostilla ja minut kutsuttiin mukaan sisäpiirin keskusteluihin.

Teknologiakeskus Hermian, Nokian, korkeakoulujen edustajien ja projektiryhmän edustajien muodostamassa ryhmässä oli mielenkiintoista toimia opiskelijana. Keskusteluissa toin aktiivisesti esiin Tampereen yliopiston yhteiskunnallista osaamista ja sen merkitystä sosiaalisille innovaatioille. Opin yleisiä periaatteita immateriaalioikeuksien merkityksestä innovaatioiden kaupallistamisessa, yrityskiihdyttämötoiminnasta, valmentamisesta, innovaatioalustoista, välittäjäorganisaatioista ja projektityöstä. Sain keskusteluihin taustatukea Yhdyskuntatieteiden laitoksen professoreilta, jotka myös osallistuivat kanssani muutamiin tapaamisiin. Tätä kautta hahmotin hieman sitä, miten tutkimusmaailmassa luotua tietoa, käsitteitä ja osaamista voidaan viedä osaksi paikallista kehittämistä.

Käytännössä luomani kontaktit johtivat kahden vuoden työsuhteeseen Tampereen ammattikorkeakoulussa luonto- ja hyvinvointimatkailun sekä maakuntakorkeakoulun yritysyhteistyön kehittämisen parissa. Lisäksi kokemukseni innovaatioympäristöistä oli myöhemmin avainroolissa hakiessani projektipäällikön tehtäviä Aalto-yliopiston Tiedon ja innovaatioiden tutkimuskeskuksessa (CKIR), jossa työskentelin vuoden verran systeemisten innovaatioiden aihepiiriin perehtyen.

Ensimmäisinä opiskeluvuosinani elin erittäin intensiivistä elämää. Opinnot etenivät sekä Tampereen yliopistossa että Tampereen konservatoriossa, jossa opiskelin muusikon tutkintoa harmonikka pääaineenani. Etäsuhde Uudellamaalla asuvan tyttöystäväni kanssa yhtäältä mahdollisti intensiivisen työskentelyn ja toisaalta piti minut järjissäni, kun pystyin jakamaan kokemuksiani ja sain tukea haastavina jaksoina. Opintojen puolella laadullisen ja määrällisen tutkimusotteen ryhmätyökurssi palautti uskoani yliopisto-opiskelun mielekkyyteen. Kolmen opiskelijan koplassa tutkimme ilmiötä graffiti koetussa kaupunkitilassa sekä tekijän että kokijan näkökulmista. Se oli parasta se!

Kansainvälisiä kuvioita opiskeluaikanani edusti Euroopan nuorten maantieteilijöiden opiskelijaorganisaatio EGEA (European Geography Association for students and young geographers). Kannattaa osallistua, järjestön toiminta sopii erittäin hyvin ympäristön ja alueiden politiikan opiskelijoille! Helsingin egealaiset olivat silloin vahva tuki meille tamperelaisille ja uskon, että apua on tarvittaessa vieläkin saatavissa. Egeasta sain huikeita kokemuksia ja ystäviä ympäri Eurooppaa osallistumalla kolmeen kongressiin (Venäjä, Viro, Saksa) ja yhteen opiskelijavaihtoon (Slovenia). Egean kautta myös tutustuin helsinkiläisiin maantieteilijöihin, joista yhden kautta pääsin asumaan mainioon monikulttuuriseen kommuuniin Pohjois-Helsinkiin. Paikallisella tasolla toimin silloisessa ainejärjestössämme, Regiossa, ensin tapahtumavastaavana ja sitten puheenjohtajana.

Valmistuttuani kandiksi parisuhde veti minua Helsinkiin ja hain, tulin valituksi ja siirryin Aalto-yliopistoon, muotoilun laitokselle, monialaisen Creative Sustainability -koulutusohjelman maisteriopiskelijaksi 2011. Ajoitus oli hyvä, sillä pääsimme kehittelemään opiskelijavoimin muotoiluaktivismihanketta osaksi Helsingin designpääkaupunkivuotta, ja muutenkin oli ilmassa paljon erityisen kiinnostavia Helsinki Design Capital -aiheisia kurssikokonaisuuksia.

Creative Sustainability oli ja on edelleen todella monikulttuurinen. Ympäristökysymys on hyvin erilainen Suomessa kuin vaikkapa Iranissa, Brasiliassa, Intiassa tai Irlannissa. Koulutusohjelman vahvuus olikin juuri sen yhdistämissä ihmisissä, joista monen kanssa olemme edelleen ystäviä. Kävi sitten niin, että pääaineopinnot suoritettuani, eli vuoden päästä, Tampere taas kutsui ja tällä kertaa sinkkuna!

Olli Poutanen