Tapahtumia

Spatikan Helsingin excu

Joulu ja uusivuosi ovat jo vierähtäneet, mutta vielä ennen Spatikan vuoden 2016 käynnistymistä on aika muistella syksyn excursiota Helsinkiin ja aluetieteellisiin tunnelmiin. Kahden päivän excursion aikana Helsingissä tutustuimme Helsingin kaupunkisuunnitteluvirastoon Laiturissa, Aluekehittämisen konsulttitoimisto MDI:hin Kanavarannassa sekä DEMOS Helsinkiin Töölössä. Jokainen vierailukohde oli antoisa ja omalta osaltaan erilainen, vaikka käsitellyt teemat nitoututuivatkin myös yhteen. 

HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO

Narinkkatorin laidalla sijaitevassa Laiturissa tutustuimme Helsingin uuteen yleiskaavaan sekä kuulimme Kampin historiasta.

Oletko kiinnostunut työskentelystä kaupunkisuunnitteluvirastossa? Vierailullakin esitelmöinyt Alpo Tani vinkkasi opiskelijoita näin: ”Potentiaalisin tapa tutustua meidän töihin on tehdä se kesätöiden kautta. Strategisen suunnittelun tehtäviin palkataan kesätöihin vuosittain 2-3 -opiskelijaa, yleisimmin opintojen loppupuolella olevia opiskelijoita.” 
Kaupunkisuunnitteluviraston ympäristöohjelma on nähtävissä täällä: Ympäristöohjelma

MDI – ALUEKEHITTÄMISEN KONSULTTITOIMISTO

Helsingin Kanavarannassa sijatsevassa MDI:n toimistossa vallitsi lämmin tunnelma ja saimme kuulla mielenkiintoisista aluekehittämisen projekteista.

Kuva: http://www.mdi.fi/showroom/

DEMOS HELSINKI

Demos Helsingin vierailulla pääsimme tutustumaan hienoon toimistoon ja kuulemaan DEMOS Helsingin toiminnasta Roope Mokalta, yhdeltä Demos Helsingin perustajilta.

Exculle osallistui kymmenkunta spatikaania. Tässä muutama kommentti osallistujilta:

”Oli huippua nähdä konkreettisesti niitä paikkoja, joissa meidän alalta voisi hyvin työllistyä. Jokainen kohde oli erilainen, mutta kaikissa kuitenkin yhdistyi luova ja innovatiivinen ote muuttaa yhteiskuntaa. Ja se MDI:n toimisto. Jos ois sellaisessa toimistossa töissä, niin siellähän viihtyis vaikka koko päivän!” -Saara

”Aivan huikea excu! Kohteet täydensivät toisiaan ja loivat pätevän kokonaisuuden. Excu toi uutta kipinää myös opiskeluun, kun näki että meidän alan ihmiset voivat oikeasti päästä tekemään tosi siistejä juttuja!” -Laura

”Edellisiä kompaten haluan lisätä maininnan siitä, miten hyvin eksku oli järjestetty. Osallistujana piti vain huolehtia, että molempina aamuina oli paikalla oikeaan aikaan, muuten sai huolettomana luottaa hyvään aikatauluun ja järjestäjiin. Olisipa ekskut aina näin hyvin järjestettyjä ja kohteet yhtä mielenkiintoisia ja toisiaan tukevia!” -Eliisa

 Kuvat: Niko Halonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *