Valmistuin ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunnasta kevätlukukauden viimeisillä hetkillä kesäkuussa. Koska valmistumisestani on alle puoli vuotta aikaa, minulle ei ole muodostunut vielä mitään kiveen kaiverrettua urapolkua, vaikka työelämässä olen ehtinyt puuhailla yhtä ja toista. Lukion jälkeen minulta kului seitsemän vuotta, ennen kun vihdoin keksin mitä lähtisin yliopistossa lukemaan. Valinnallani ei ollut näennäisesti mitään tekemistä aiemmin kartuttamieni kokemusten ja osaamisen kanssa, mutta työnhaussa olen tullut toteamaan päinvastaista.

YLIOPISTON VAIHTO JA KANSAINVÄLISIÄ KOKEMUKSIA  

Yliopistossa aloitin aluetieteen pääaineopiskelijana Vaasassa. Olin varsin motivoitunut opiskelija ja aluetieteen laaja-alaisuus sekä näkökulmat paikallisesta globaaliin tuntuivat kiinnostavilta. Olin kuitenkin myös kiinnostunut kansainvälisestä politiikasta ja kansainvälisistä suhteista. Erään opiskelijatapahtuman tohinassa olinkin jo päättänyt, että haluan harjoitteluun Suomen ulkomaanedustustoon. Hain Tampereelle voidakseni lukea myös kansainvälistä politiikkaa ja kun neljännen opiskeluvuoteni päätteeksi sain paikan Suomen Zagrebin suurlähetystöstä, takana oli useita tuloksettomia hakemuksia muihin edustustoihin. Zagrebiin hakiessani minulla oli kuitenkin etiäinen siitä, että nyt olen kirjoittamassa hakemusta oikeaan paikkaan. 

Ennen opintojani hankkimani (työ)kokemuksen myötä pystyin luottamaan kielitaitooni ja kykyyni sopeutua asumaan vieraassa maassa. Tässä auttoivat myös vaihto-opinnot. Työelämän esimerkkien kautta pystyin myös todistamaan olevani tarvittaessa hyvinkin joustava työntekijä, vapaa-ajan matkakohteeni taas osoittivat kiinnostukseni ja tietämykseni Länsi-Balkanin erityispiirteistä.   

TÖIHIN EUROOPPA-TOIMISTOON 

Kiinnostukseni kansainvälisiä työtehtäviä kohtaan ei kuitenkaan rajoittunut harjoitteluun. Siellä kuitenkin opin paljon muun muassa EU:n päätöksenteosta ja muusta toiminnasta, mikä auttoi minua huomattavasti hakiessani nykyiseen työhöni. Tällä hetkellä olen vuoden mittaisella harjoittelijan pestillä Länsi-Suomen Eurooppa-toimistossa, enkä voisi toivoa parempaan näköalapaikkaa vastavalmistuneelle EU:n kiemuroihin.

Työni on pääasiassa viestintää, joten seuraan melko laajasti eri politiikan aloja. Työ ei ole kuitenkaan liian vaativaa, vaan ehdin myös kehittää taitojani ja syventyä itseäni kiinnostaviin asioihin ja kuunnella asiantuntija-analyysejä ajankohtaisista asioista. Työn ”glamouria” on kuitenkin hieman haitannut se, että koronapandemian vuoksi Brysselin toimisto on omalta osaltani siirretty keittiönpöydän ääreen, sillä kolleganikin tekevät toistaiseksi töitä Suomesta käsin.  

MONIPUOLINEN TYÖKOKEMUS VAHVUUTENA  

Koin oman alan töiden hakemisen aiemmin piinaavaksi pakoksi, mutta harjoitus tekee mestarin. Omat ja muiden kokemukset oman alan paikoista ovat opettaneet kirjoittamaan hakemuksia ja näkemään mahdollisuuksia yllättävissäkin paikoissa. Vaikka työtä suoraa omalta alalta ei heti löytyisikään, ei hätää. Kaikissa töissä voi oppia siirrettäviä taitoja, joiden osaaminen voikin olla valtti seuraavaa paikkaa hakiessa – ne täytyy vain tunnistaa ja osata tuoda. Esimerkiksi kokemukseni asiakaspalvelusta ja puhelinpalvelusta toi minulle kesätyöpaikan Verohallinnolta, englanti ja ruotsi työkielinä taas tuoneet itsevarmuutta kansainvälisiin tehtäviin hakiessani. Lähes missä tahansa asiakaspalvelutyössä ongelmanratkaisutaidot ja joustavuus kehittyvät, puhumattakaan taidosta kohdata erilaisia ihmisiä. Näistä kaikista on hyötyä, kun nykyajan työelämässä haetaan substanssiosaamisen lisäksi niitä ”hyviä tyyppejä”. Työskennellessäni aulavirkailijana lastinkäsittelylaitteita valmistavassa Cargotecissä opin, että yrityksellä on hyvin kunnianhimoisia ympäristötavoitteita ja ammattilaisia työskentelemässä niiden saavuttamiseksi.

Ja mitä tulee silppuiseen ja epämääräiseen työhistoriaan, siitä ei kannata olla turhan huolissaan. Eräässä työhaastattelussa vaativan oloinen haastattelija sanoi, että alle 30-vuotiaana tehdyt kokeilut eri aloilla voivat olla hyvä juttu – ne osoittavat, että hakija tekee valintojaan erilaisiin kokemuksiin perustuen. Töitä kannattaa siis hakea laaja-alaisesti edes mahdollisesti kiinnostavilta aloilta, eikä pelätä leimautuvansa liian aikaisin jollekin tietylle polulle. Tai että sen ensimmäisen valmistumisen jälkeisen työpaikan pitäisi määritellä loppuelämän uran suunta. 

Heidi Heikkilä