Kuukausi: marraskuu 2020

Työelämä

Pode muistelee: osa III

Ensimmäinen työni Tampereen yliopistosta valmistumiseni jälkeen oli projektitutkijan työ Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulussa, joka käytännössä tarkoitti sitä, että tein toisen opinnäytetyöni osana Energizing Urban Ecosystems -tutkimushanketta. Seuraavaksi pestauduin tutkimusapulaiseksi Aalto-yliopiston taiteen ja suunnittelun korkeakouluun, Light Energy -nimiseen hankkeeseen. Vastuullani oli tutkia älykkäästi ohjatun katuvalaistuksen vaikutusta kadunkäyttäjien kokemaan turvallisuuteen. Tutkimusasetelma pohjautui aikaisempiin ympäristöpsykologian alan tutkimuksiin.

Opiskelu

Pode muistelee: osa II

Muutettuani takaisin Tampereelle olin ehdottomasti asenteiltani erilainen ihminen suhteessa sosiaaliseen elämään, opintoihin, työhön ja vapaa-aikaan. Ensimmäisellä kierroksella suhtauduin opintoihin melko pragmaattisesti, kunnianhimoisesti ja jollakin tavoin vahvan mielikuvan kautta ohjautuen. Toisella kierroksella annoin Tampereen yliopistolle mahdollisuuden yllättää ja vietellä, ja koen myös ihmisenä olleeni avoimempi muutokselle.

Opiskelu

Pode muistelee: osa I

Aluetieteen valinta opinalaksi oli itselleni pieni ylläri, sillä vielä valintakoetta edeltävänä syksynä aioin hakea opiskelemaan neurotieteitä ja musiikintutkimusta. Valintakokeiden vaatimuksia tutkittuani suuntauduin kuitenkin aiheisiin, jotka vastasivat paremmin vahvuuksiani, ja siten mahdollisuudet sisäänpääsylle olivat paremmat. Hain opiskelupaikkaa aluetieteen pääaineeseen vuonna 2006. Aloittamaan pääsin syksyllä 2007 suoritettuani ensin varusmiespalveluksen Vekaranjärvellä.

View More