OPISKELUAIKA

Jäin Tampereelle. Olin lukioaikoina kiinnostunut yhteiskuntamaantieteestä, Sim Citystä eikä minulla ollut mitään erityistä hinkua poiskaan. Tampereen yliopistosta etsin kaikki maantieteeseen ja kaupunkisuunnitteluun liittyvät aineet. Taisin laittaa hakukuponkeihin ympäristöpolitiikan ja aluetieteen. Ympäristöpolitiikka jäi jalkoihin siinä vaiheessa, kun kaivoin pääsykoekirjat esille. Luin pihakeinussa Meta Hodosta, ihmettelin lähdeviittauksia ja itkin hieman. Se oli vaikeaa enkä ehtinyt ikinä ympäristöpolitiikan kirjoihin asti.

Onnekseni ymmärsin jotain kaupunkiseutujen kilpailukyvyn elementeistä ja pääsin sisään. Kokemukset opintojen alkuvaiheista lienevät melko geneerisiä: luentoja, joita oli mahdoton ymmärtää; pääaine, jota oli mahdoton selittää ja yliopisto, jonka toimintalogiikka ei avaudu ihan yksillä orientoivilla. ”Tämä ei ole koulu, täällä ei ole läksyjä eikä täällä järjestetä kokeita”, ja niin sain ensimmäisen annoksen yliopiston itsensä määrittelyä fuksien ensimmäisenä päivänä.

Erilaiset alueiden kehittämiseen liittyvät teemat alkoivat jossain vaiheessa kiinnostaa enemmän. Viehätyin strategiakirjallisuuden maailmankuvasta ja hallintotieteiden sekä kunnallispolitiikan johtamiskursseista. Tuohon aikaan oli yksinkertaisinta selittää sukulaisille, että minusta tulee kaupunginjohtaja tai joku muu vastaava virkamies. Kaikki hymyilivät hyväntahtoisesti ja kukaan ei väittänyt vastaan. Kukaan ei myöskään kertonut, että se edellyttää sellaista järjestelmällisyyttä, josta näen nykyisin vain hattaraisia päiväunia.

GRADUN TEKO JA VALMISTUMINEN

Harjoittelin Forssassa. Pääsin arvioimaan seudullista strategiaa Forssan kaupunkiseudulle ja samalla pääsin seuraamaan aluekeskusohjelman toteutusta. Minuun tekivät vaikutuksen seudun pitkä toipuminen 1990-luvun rakennemuutoksista, sen lieveilmiöt ja syrjäytymiseen liittyvät kysymykset, tutkimus- ja koulutuslaitosten vaikutus alueen kehittämistoimintaan sekä kehittäjäihmisten yhteistyö. Strategiakirjallisuus ei kertonut verkostojen johtamisesta eikä kertonut sitä, mistä kehittyvät toimialat löytyvät hiipuneiden tilalle.

Siispä kirjoitin asiasta gradun.

Tarkastelin sitä, miten kehittäjäverkostoja johtamalla voitaisiin mahdollistaa alueellista uudistumiskykyä. En muuten vieläkään tiedä ratkaisua, vaikka olen vieläkin tyytyväinen graduuni. Isoin yksittäinen tekijä gradu-prosessista selviämiselle oli se, että pääsin tekemään sitä osa-aikaisesti alueellisen kehittämisen tutkimusyksikkö Senteen. Olin vielä siitä onnekas, että meitä oli samaan aikaan useita graduntekijöitä. Tuo karhuryhmämme oli vertaistuki, paineistaja, kommentoija ja kielitarkastaja.

TYÖT

Jäin Senteen valmistumiseni jälkeen töihin. Tein erilaisia pidempiä ja lyhyempiä projekteja. En ollut käsittänyt millainen akateemisten pelisääntöjen viidakko odottaa jatko-opiskelijaa. Enkä tarkoita oikeutta jatko-opintoihin. Enkä mitään muutakaan hallinnollista kilkettä. Tieteen instituutiot ovat samalla sekä riemu että rasite. Ilman niitä tiede ei olisi tiedettä, mutta harmaa alue ja epäselvät säännöt aiheuttavat, noh, mielenkiintoisia tilanteita.

Kun lähtee ulkomaille, niin meidän epäselvät tai kulttuurisesti sidonnaiset sääntömme muuttuvat yksiselitteisemmiksi. Niistä poistuu hälinä ja ne on helpompi nähdä selvemmin. Julkaiseminen ihan oikeasti on keskeistä. Väitöskirja tosiaan on opinnäyte. Tohtorikoulutuksen ei kuulukaan kestää vuosikymmentä. En tosin lähtenyt kiskastaakseni näitä kysymyksiä. Lähdin, koska halusin ulkomaille ja apurahani mahdollisti sen. Joskaan apuraha ei ole paljoa, niin ainakin se on kohtuullisen vapaata rahaa. Sen arvon tuplaa helposti lähtemällä muualle, vaikka vain hetkiseksi. Olin syksyn 2010 Århus Business Schoolissa, jossa havahduin yrittäjyystutkimuksen lupauksiin ja mahdollisuuksiin oman tutkimusaiheeni osalta. Institutionaalisen yrittäjyyden tutkimus voisi tosiaan hyötyä yrittäjyystutkimuksesta ja ylipäätään ajattelin, ettei yrittäjyystutkimuksen tuntemisesta olisi varsinaisesti haittaa.

Varsinkaan kun päädyin sinne mihin päädyin, eli melkein suoraan Tanskasta laskeuduin Hermian palvelukseen Uudelle Tehtaalle. Tällä hetkellä koordinoin sosiaalisten innovaatioiden Demola-projekteja sekä Suuntaamon toimintaa. Demolassa opiskelijat tekevät yhdessä yritysten kanssa innovaatioprojekteja, kun taas Suuntaamossa kuka tahansa asiasta kiinnostunut kuluttaja pääsee ideoimaan tai testaamaan yritysten tuotteita ja palveluita. Aikaisemmasta rakenteiden tutkimisesta olen päätynyt innovaatioprosessin sisälle. Jonkin aikaa meni, että olen saanut tarvittavaa ymmärrystä innovaatioprosesseista yleensä sekä erityisesti sosiaalista innovaatioista. Nyt koen olevani vähän rikkaampi sen ansiosta, että ymmärrän molempia. Toivottavasti pääsen tätä tietoa jakamaan vielä tulevaisuudessakin mahdollisimman monen kanssa.