Ensi kosketukseni ympäristöpolitiikan oppiaineeseen sain Tampereella Avoimessa yliopistossa syksyllä 1996 teoiksi yltyneiden ammatinvaihtoajatusten jälkeen. Siihen aikaan työskentelin markkinointialla mainostilan myyjänä maakuntalehdessä. Innostuin kovin ympäristöpolitiikasta ja pääsin aloittamaan opinnot silloisella Aluetieteen ja ympäristöpolitiikan laitoksella syksyllä 1997. Opiskelujen ohessa toimin aktiivisesti ympäristöpolitiikan ainejärjestö Perusvoimassa ja tein erilaisia lyhyitä pätkiä tutkimusapulaisena laitoksen projekteissa. Lisäksi sain erinomaisen mahdollisuuden tutustua A&Y-laitoksen väkeen toimiessani osa-aikaisena toimistosihteerinä opintojen ohessa.

Perusvoimasta lämpimimpänä on jäänyt mieleen erittäin hyvä ja tiivis yhteishenki. Niihin aikoihin, kun itse siellä toimin sihteerinä, rahastonhoitajana ja tiedottajana (mun sukunimi oli silloin Sahrakorpi), oli puheenjohtana Heidi Rummukainen. Perusaktiiveja olivat muun muassa Tuuli Lehtinen, nyk. Bernardini, Reetta Koskenranta, Lasse Peltonen, Markus Laine, Mika Ilomäki, Elina Laiho, Juha Hietanen, Paula Pursiainen, Laura Jänis ja Anu ja Tuomas Kerkkänen. Tykkäsimme kovasti tehdä erilaisia luontoretkiä. Kävimme esimerkiksi vaeltamassa Seitsemisen kansallispuistossa. Perusvoima oli vuosina 1997-1999 aktiivinen luontoliikuntajärjestö. Jos saunoimme, niin sekin oli yhteydessä johonkin ulkoilutapahtumaan tai kädentaitojen oppimiseen. Vuokrasimme esimerkiksi Kintulammen saunan ja opettelimme siellä värjäämään luonnonmukaisesti lankoja esim. mustikoiden ja sienien avulla. Eli varsinaista biletystä ei noihin aikoihin ollut. Teimme myös Staabin kanssa yhteisretkiä esimerkiksi ydinvoimalaan ja UPM:n tehtaille.

Valitsin pitkäksi sivuaineekseni tulevaisuuden tutkimuksen, jota sai opiskella sekä Tampereen yliopistossa että yliopistoyhteistyössä järjestetyillä kursseilla. Tulevaisuudentutkimuksen näkökulma maailmaan tuki mielestäni vahvasti ympäristöpolitiikkaan sisäänrakennettua tapaa katsoa kohti tulevaa. Tulevaisuudentutkmuksessa korostetaan, miten nykypäivänä tekemillämme valinnoilla on vaikutusta tulevaisuuteen. Tulevaisuus ei tule ennalta määrättynä, vaan siihen voidaan vaikuttaa. Mitä enemmän vaikuttamisen mahdollisuuksista tietää, sitä paremmin on mahdollista tehdä tulevaisuudesta halutun kaltainen. Tässä kohdin törmätään puolestaan arvoihin, kenen tulevaisuutta pidetään arvokkaana. Arvot puolestaan ovat sidoksissa politiikkaan. Mahdollisten tulevaisuudenvaihtoehtojen pohtiminen lisää yksilön mahdollisuuksia vaikuttaa omilla teoillaan toteutuvaan tulevaisuuteen. Aineyhdistelmäni oli varsin teoreettinen, mikä varmasti osaltaan johdatti minut nykyiseen ammattiini.

Toimin Tampereen yliopiston Viestinnän, median ja teatterin yksikön alaisessa Journalismin tutkimusyksikössä määräaikaisena tutkijana. Nykyiseen projektiini pääsin syyskuussa 2009 vanhempainvapaavuosien jälkeen. Työn sisällöt vaihtuvat projektien myötä, mutta itse työn tekemisen tapa pysyy samankaltaisena. Tässä työssä olen eniten hyötynyt yhteiskuntatieteellisestä peruskoulutuksesta, siitä, että on oppinut kysymään ja perustelemaan. Lisäksi esimerkiksi tutkimusmenetelmien kurssit, kuten SPSS-tilastoanalyysiohjelman käyttö, ovat olleet suureksi hyödyksi.

Markkinointitaustasta on ollut erikoisella tavalla hyötyä nykytyössä tutkijana. Nyt koen ymmärtäväni paremmin yritysmaailman tapaa toimia ja ajatella, ehkä sitä on oppinut ”tuotteistamaan” tutkimustyötä enemmän yritysmaailmankin kielelle sopivaksi.

Toinen iso hyöty on ollut se, että on konkreettisesti nähnyt miten maakuntalehden toimitukset, mainospuolen väki sekä graafikot työnsä tekevät. Työnkuvaani kuuluu tällä hetkellä tutkia journalismia, jolloin tuo kohde on läheisempi oman työtaustan takia.

Tulevaisuudessa unelmoin kiinnittyväni sellaiseen projektiin, josta voisin tehdä oman väitöskirjani. Tämä edellyttäisi projektin aiheelta ympäristöpoliittista ulottuvuutta yhdistettynä journalismin tutkimiseen. Näiden aiheiden yhdistämisestä olin kiinnostunut jo graduvaiheessa, jolloin selvitin Vuoreksen asuinalueen kaavoitusprosessin näkymistä paikallisessa mediassa.

Tutkijan työ puolestaan on hyvin sosiaalista, mukaansa tempaavaa ja kiehtovaa. Meidän yksikössä on useita kymmeniä projektitutkijoita, joiden kanssa yhdessä mietitään tutkimussuunnitelmia, prosessien käytännön toteuttamista ja raportointivaiheen mutkia. Projektista riippuen välillä saa olla pitkiäkin aikoja ”kenttätyössä” haastattelemassa ihmisiä. Työhön kuuluu myös kotimaisissa ja kansainvälisissä seminaareissa käymistä, jolloin omaa projektia pääsee esittelemään alan kollegoille ja kuulee, mitä muut tekevät. Työn ainoa iso miinus on sen epävarmuus. Jos suunniteltu projekti ei saa rahoitusta, kutsuu työvoimatoimisto. Toisaalta nyt saan olla työssä, johon lähden aamulla todella mielelläni ja siten koen ammatinvaihtoprosessin olleen mielekäs.

Iloa talveen,
tv. Susanna Vehmas