Kuulumisia kahveilta
Tänään oli aika opiskelijoiden ja henkilökunnan kokoontua perinteisesti yhteen ”akvaarioon” kahvikupposen kera ja avata sanaiset arkut. Vaikka henkilökunnan yllätykseksi opiskelijoilla asiat olivat suurinpiirtein hyvin eikä valittamisen aiheita löytynyt liikaa, on alla tiivistettynä päivän sanoma.
OPINTOSUUNNAN TULEVAISUUS
Kuten useimmat tietävätkin, että viime vuodesta alkaen ei ole fukseja valittu suoraan mihinkään pääaineeseen vaan opintosuunta valitaan myöhemmin. On käynyt ilmi, että suurin osa opiskelijoista on kiinnostunut tällä hetkellä valitsemaan suunnakseen julkisoikeuden tai hallintotieteen, ja tämä on herättänyt kysymyksiä siitä riittääkö meille enää opiskelijoita ja mikä on YAPin tulevaisuus.
Pessimistit voivat huokaista helpotuksesta, sillä henkilökunnan mukaan opintosuunnallamme on vankka asema yliopistossa, eikä sitä ole hävittämässä mihinkään. Ongelmana on ollut se, että uuden ohjelman erilainen dynamiikka tuli yllätyksenä – opiskelijat eivät ole tienneet hakiessaan selvästi mihin ovat hakemassa ja tästä syystä ollaan kiinnostuneita vain siitä ”helpoimmasta”. Toisaalta ne, jotka ovat kiinnostuneet alasta, eivät ehkä löydä YAPia hallintotieteiden joukosta, vaan päätyvät muihin yliopistoihin. Löytämistä aiotaan parantaa kehittämällä mainontaa, tiedotusta ja yliopiston sivuja. Myös valintakokeeseen tullaan tekemään muutoksia 2015.
Henkilökunta myös painotti, että tämä on ennen kaikkia heidän ongelmansa ja opiskelijat voivat keskittyä opiskelemaan. Asia jossa voidaan auttaa on mainostaminen – henkilökunta pyysi levittämään YAPin ”ilosanomaa” esim. lukioon, jossa on opiskellut. Tätä varten selvitetään matka-apurahan mahdollisuus. Käskettiin myös mainita, että nyt on erinomainen mahdollisuus päästä opiskelemaan alaa, sillä aiemmin ympäristöpolitiikkaan ja aluetieteeseen on ollut melko tiukat pisterajat pääsykokeissa!
GIS-ILLAT
Keskusteltiin opiskelijoiden keskuudessa virinneestä kiinnostuksesta omaehtoiseen paikkatietojärjestelmien opiskeluun. Henkilökunnan mukaan tämäntyyppinen toteutus on hyvinkin mahdollista, kunhan pelisäännöistä sovitaan vielä tarkemmin heidän kanssaan. Asiasta tullaan olemaan yhteydessä Spatikan sähköpostilistalla/Facebookissa lähiaikoina ja kerätään kiinnostuneet kokoon kurssin suunnittelua varten.
Muistutettiin myös JOO-opintojen mahdollisuudesta esim. TTY:llä.
VAIHTUVASISÄLTÖISET SYVENTÄVÄT KURSSIT
YAPin syventäviin liittyvissä valinnaisissa opinnoissa on eri suoritusmahdollisuuksia. Tällä hetkellä on mahdollisuus suorittaa yksi 4op:n kirjapaketti sähköisenä tenttinä, mutta lähiaikoina on tulossa lisäksi 2-3 erilaista kirjapakettia (5 op), joilla kurssi voidaan suorittaa.
Lisäksi tänä vuonna järjestetään 3. periodissa Metodityöpaja (5 op) teemalla Kuinka saan aineiston puhumaan. Jos opiskelijoilla on muita temaattisia ideoita joilla kurssin voisi suorittaa, voi niistä olla yhteydessä Markukseen tai Helenaan.
MUUTA
Jo viime keväänä tutuksi tullut ”Tammela-kurssi” eli HALYAA15, tullaan järjestämään jälleen 4. periodissa. Kurssilla on tällä kertaa hieman erilainen painotus ja se tulee päättymään yhteiseen ulkomaan ekskursioon arkkitehtiopiskelijoiden kanssa (!!!)
Tilaisuudessa myös annettiin ennakkoläksijäislahjaksi Yrjö Hailalle kassisapluunasta tehty taulu. Tiedoksi kaikille Yrjö-kasseja hamuaville, että kysyntäänne tullaan vastaamaan tulevaisuudessa! 🙂
Seuraavien kerran kahvien kanssa tavataan keväällä, mutta sitä ennen vapaamuotoisemmat opintosuuntaglögit ke 4.12, nähdään silloin!
Viestiä pulla suussa välittää,
Esa