Opiskelu

Proffa tutuksi

PROFFA TUTUKSI – TUORE YMPÄRISTÖPOLITIIKAN PROFESSORI PEKKA JOKINEN ESITTÄYTYY

Syksy on tuonut tullessaan paitsi uudet opiskelijat myös uuden professorin. Ympäristöpolitiikan professori Pekka Jokinen vastasi muutamaan Alpakan esittämään kysymykseen. 

MILLÄ KURSSEILLA TAI TAPAHTUMISSA SINUUN ON MAHDOLLISTA TÖRMÄTÄ?

Parhaillaan eli ykkösperiodilla opetan kursseja Ekososiaalinen dynamiikka ja Graduseminaari; seuraavalla periodilla ohjelmassa on gradusemman lisäksi perusopintojen Ympäristön ja alueiden poliittisuus. Kevätkauteen kuuluu lisäksi ainakin Politisoitumisen ja konfliktien teoreettisia lähtökohtia.

MITÄ POLKUA PITKIN PÄÄDYIT JUURI TAMPEREEN YLIOPISTOON?

Muutama tienhaara tässä on jo ollutkin. Tulin Tampereelle Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan professorin tehtävistä. Joensuussa olin kuusi vuotta ja sitä ennen – polkua takaperin katsoen – olen ollut töissä kymmenkunta vuotta Tampereen yliopistossa sekä toiset kymmenkunta vuotta Turun kauppakorkeakoulussa ja Turun yliopistossa. Viimeksi mainitun sosiologian oppiaineessa myös aikoinani opiskelin maisteriksi ja väittelin tohtoriksi. 

MIKÄ ON LEMPIPAIKKASI TAMPEREELLA?

Koska olen ulkotamperelainen, minulla ei ole yhtä ainoa suosikkipaikkaa, mutta sekä Hämeenkadun vilinä että Teiskon takamaat ovat kyllä tuttuja jo pitkiltä ajoilta. Olen syntynyt ja käynyt kouluni Pirkanmaalla ja lähtenyt sitten parikymppisenä Turkuun opiskelemaan.

MISTÄ AIHEESTA JAKSAISIT PUHUA LOPUTTOMIIN?

Hyvässä seurassa tietysti mistä vain, mutta heikkouksistani ykkönen on varmaankin jalkapallo.

MITÄ ODOTAT TYÖSKENTELYLTÄ YAP:N OPINTOSUUNNASSA?

Odotukset ovat aiheellisesti korkealla, koska Tampere tunnetaan hyvistä opiskelijoistaan. Minusta YAP:in kantava idea on erinomainen, ja jo entuudestaan minulle tutut YAP-työkaverini ovat päteviä ja innostuneita tutkija-opettajia.     

TERVEISET OPISKLEIJOILLE?

Toivotan spatikkalaisille oikein mukavaa lukuvuoden alkua. Tullaan reippaasti tutuiksi ja tehdään yhdessä töitä sen eteen, että YAP kehittyy vetovoimaisena opintosuuntana. Nähdään! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *